Olin tänään Runosmäen kirjastossa vihreän kanssaehdokkaani Paco Diopin vaalikampanjan järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa aiheena oli kulttuurien kohtaaminen. Keskustelun aikana  nousi esille myös vähän aikaa sitten esille tullut laaja lasten hyväksikäyttötapaus. Pohdimme, mistä johtuu se, että asiasta on puhuttu yllättävän vähän.

Olen itsekin ollut asiasta hiljaa. Se ei johdu siitä, että asia olisi minusta jotenkin vähäpätöinen vaan siitä, että se on minusta aivan käsittämättömän kauhea. Avuttomuuden tunne on kuristava, enkä halua edes miettiä mitä nuo lapset ja perheet käyvät läpi. En voi ymmärtää, miksi joku tekee sellaista pahaa lapselle, miten joku VOI tehdä niin?? Olen hiljaa, koska en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Miten tällaista voi estää? Millainen ihminen kykenee järjestelmällisesti ja suunnitellusti satuttamaan toista, suhtautumaan pieneen ihmiseen kuin esineeseen? Mikä hänessä on rikki, ja voiko sitä korjata?

En usko, että voi. Häntä voidaan valvoa lopun elämää, estää menemästä lähellekään ketään, pakottaa muuttamaan toimintatapojaan. Mutta se mikä hänessä on rikki, sitä tuskin voi korjata, se mikä hänestä puuttuu, sitä tuskin voidaan lisätä. Se on kyky empatiaan ja myötäelämiseen. Toisilla taipumus siihen on luontaisempaa kuin toisilla, mutta sen kehittymiseen voi myös vaikuttaa.

Voisimmeko siis vaikuttaa siihen, ettei kukaan menisi rikki, että kaikki kasvaisivat empatiaan kykeneviksi aikuisiksi? Vähentäisikö se riskiä siihen, että tällaista tapahtuu? Uskon, että opettamalla lapsille empatiakykyä voisimme ehkäistä ainakin osan näistä hirveyksistä. Lisäksi meidän on ryhdyttävä puhumaan niistä. Kenellekään ei ole oikeutta tehdä toiselle pahaa, eikä yhdenkään hyväksikäytetyn pidä hävetä tapahtunutta. Montako hiljaa kärsivää ihmistä meillä on, jotka eivät kehtaa kertoa mitä heille tehdään? Millaiset arvet se heihin jättää, ajaako se heidät joskus tekemään samoin?

Tarvitsemme lisää voimavaroja varhaiskasvatukseen ja kouluihin, jotta jokainen lapsi ja nuori ehditään nähdä ja ottaa huomioon yksilönä. Tarvitsemme lisää empatiaa, välittämistä ja toisen ihmisen kunnioittamista. Tarvitsemme lempeydellä asetetut rajat, joiden sisällä on turvallista olla ja kehittyä. Tarvitsemme pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä sen eteen, että jokainen saa osakseen hyväksyntää, tukea ja kannustusta riippumatta siitä, mitkä hänen lähtökohtansa ovat. Haluan lasteni kasvavan maailmassa, jossa pahaa oloa ei siirretä sukupolvelta toiselle. Toivon koko sydämestäni, että minun lapseni eivät koskaan joudu itkien miettimään, että miten he uskaltavat päästää omansa ulos ovesta.

Uskon, että huolehtimalla kaikista huolehdin parhaiten myös omien lasteni tulevaisuudesta. Kuulin tänään, että heikon empatiakyvyn omaavat lapset erottaa jo varsin varhaisessa vaiheessa. Ohjaamalla erityistä huomiota empatiakyvyn kehittämiseen voimme kasvattaa lapsistamme ymmärtäviä ja myötätuntoisia aikuisia.

Saija Porramo