Suopursujen huumaava tuoksu isovarpurämeellä, keidasrämeiden kuljuista heijastuvat pilvet,
rahkasammalen pehmeys jalan alla. Soiden koruton kauneus ei koskaan lakkaa sykähdyttämästä.

Suot peittävät 3% maapallon maapinta-alasta. Vaikka soiden prosentuaalinen osuus pinta-alasta on
häviävän pieni, on niihin vuosituhansien aikana varastoitunut kolmasosa maapallon maaperän hiilestä. Ne
ovatkin merien jälkeen maapallon toiseksi suurin hiilivarasto.

Koko maailman mittakaavassa olemme pinta-alaan suhteutettuna maailman soisin valtio. Alun perin noin
kolmannes, eli 10 700 000 hehtaaria pinta-alastamme oli luonnontilaisia soita. Nykyään soistamme on
ojitettu kolmasosa, Etelä-Suomessa jopa 80%. Ojitusten tarkoitus oli lisätä puuntuotantoalaa, mutta suuri
osa turvemaista on osoittautunut huonoksi tähän tarkoitukseen. Soita on raivattu raivattu myös
viljelykäyttöön. Nykyään uusia soita ei enää ojiteta metsätaloudellisiin tarkoituksiin, mutta pelloiksi niitä
päätyy jonkin verran edelleen. Soilta kerätään turvetta myös energiantuotantoon. Vaikka toimintaa on
pyritty ohjaamaan jo ojitetuille, luontoarvoiltaa heikentyneille soille, osa turpeesta kerätään
luonnontilaisilta soilta. Tämä toiminta ei ole kestävällä pohjalla ja pitäisi lopettaa. Nykyhallitus on linjannut,
että ”päästöttömän, uusiutuvan energian käyttöä lisätään kestävästi niin, että sen osuus 2020-luvulla
nousee yli 50 prosenttiin, ja omavaraisuus yli 55 prosenttiin sisältäen mm. turpeen”. Nykytiedon valossa
turpeen polttaminen pitäisi lopettaa mahdollisimman nopeasti ja vihreiden poliittisen tavoiteohjelman
mukaisesti turpeen poltosta luovuttaisiin kokonaan 2020-luvulla.

Ojittamaton suo on paitsi hiilinielu, myös toimiva ekosysteemi, joka tarjoaa muitakin ekosysteemipalveluja.
Se suodattaa vettä, tasaa tulvia ja toimii elinympäristönä 4 % maamme uhanalaisista lajeista. Soilla kasvaa
myös marjoja, joista lakka on kaupallisesti erityisen arvokas.

Heikosti metsittynyt ojitettu suo vapauttaa jatkuvasti hiiltä ilmakehään. Ojitettuja soita ennallistamalla
voidaan palauttaa niiden luontainen vesitalous, jolloin ne alkavat uudelleen kerryttää turvetta. Turpeen
kertyminen on hidas prosessi joka vie paljon aikaa, joten tämän hetkiseen akuuttiin tilanteeseen se ei tuo
ratkaisua, mutta pitkällä aikajänteellä niistä kehittyy uusia hiilivarastoja.

Tänä vuonna julkaistussa Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa 50 arvioidusta
suoluontotyypistä 57% arvioitiin uhanalaisiksi. Etelä-Suomessa tavattavista suoluontotyypeistä uhanalaisia
oli peräti 83% ja tästä määrästä 28% arvioitiin äärimmäisen uhanalaisiksi. Koska Etelä-Suomessa suuri osa
soista on jo hävitetty, tulisi viimeiset luonnontilaiset suot ehdottomasti säästää niin hiilinielujen, kuin
monimuotoisuudenkin näkökulmasta. Suojellaan ne tuleville sukupolville, jotta hekin saavat upottaa
saappaansa hetteiselle sammalmättäälle, nuuhkia turpeen erikoista tuoksua ja nauttia soiden vangitsevan
mystisestä ilmapiiristä.

Saija Porramo